Selkeä työnkuva, ammattitaitoa ja osaamisen kehittymistä tukeva täydennyskoulutus sekä opettajien työlle ominainen itsenäisyys ovat seikkoja, joilla näyttää olevan positiivinen yhteys työssä jaksamiseen, toteaa Kaisa Turpeenniemi tuoreessa väitöskirjassa.

Turpeenniemi tutki hyvinvointialojen opettajien työstressin kokemuksia.

– Mahdollisuus osallistua oman työn suunnitteluun ja laaja-alainen, ammattikorkeakouluopettajien työhön kuuluvien eri osa-alueiden hallinta ehkäisevät opettajien stressin kokemista. Jotta opettaja voi yleensä toimia ammattikorkeakoulussa opettajana, tulee hänellä olla ammatin substanssiosaamisen lisäksi tieteellisen ajattelun ja argumentoinnin periaatteet selvillä, sillä vain siten hän voi toteuttaa ammatin edellyttämää kaksisuuntaista roolia, sanoo Turpeenniemi.

Turpeenniemi kysyykin, onko opettajuus laajentunut liikaa ja pystyvätkö ammattikorkeakoulu-opettajat vastaamaan tulevaisuudessa yhä laajeneviin pätevyysvaatimuksiin. Tulevaisuudessa pirstaleista toimenkuvaa tulisikin selkiyttää ammattikorkeakouluissa.

Tutkimuksen mukaan eniten paineita hyvinvointialojen opettajille aiheuttivat kodin ja perheen yhteensovittaminen, työn suunnittelun osallistumisen puute, jatkuva kiire, rooli organisaatiossa sekä organisaatiokulttuuri ja sen toiminta.

Opettajat ovat olleet rakentamassa nykymuotoonsa kehittynyttä ammattikorkeakoulua ja kouluttautuneet samalla alati kasvaneiden pätevyysvaatimusten mukaisesti. Lisäksi työnkuva on laajentunut opetustoiminnasta aluekehitystoimintaan sekä tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Opetusmenetelmien nopea kehittyminen ja verkko-opintojen mahdollisuuksien lisääntyminen erilaisine oppimisalustoineen ovat tehneet opettajien työstä osin aikaan ja paikkaan sitoutumatonta.

– Työstä johtuvien paineiden kokeminen lisääntyy, mikäli opettajilla ei ole mahdollista olla määrittelemässä omaa täydennyskoulutustarvettaan vaan määrittely tehdään organisaation taholta. Opiskelijat olettavat myös herkästi, että opettaja on saatavilla koko ajan. Jatkuvan saavutettavuus-ajattelun myötä opettaja kokee työn ja vapaa-ajan rajan häilyneen, mikä aiheuttaa hyvinvointialojen opettajille stressiä, sanoo Kaisa Turpeenniemi.

Stressistä huolimatta opettajat ovat tyytyväisiä työhönsä Turpeenniemen kyselytutkimuksen mukaan yli kolmannes vastanneista hyvinvointialojen opettajista koki olevansa erittäin stressaantunut. Heillä esiintyy fyysisiä ja henkisiä stressin oireita enemmän kuin sosiaalisia, motivaationaalisia tai emotionaalisia oireita. Toisaalta peräti 85 prosenttia vastanneista opettajista oli tyytyväisiä työhönsä. Opettajien stressiä lisäävät lähes 50-tuntiset työviikot, katkonainen työ, kiire, työtehtävien suunnitteluun osallistumisen puute, organisaation kulttuuri ja keskeneräisyyden tunne.

– Opettajien kokemaa stressiä lievittävät opetustyön arvostus, selkeä työn ja vapaa-ajan välinen raja, opettajan mielipiteiden huomioiminen ammattikorkeakoulujen kehittämisessä ja ongelmien ratkaisutaito. Myös työskentely opiskelijoiden kanssa näyttää antavan opettajille voimia arjen työssä, toteaa Turpeenniemi.

Hyvinvointialojen opettajat selviytyvät yleisimmin stressistä organisoimalla työtään uudelleen, sosiaalisen tuen ja vapaa-ajan avulla sekä suhtautumalla asioihin realistisesti. Opettajat eivät käyttäneet stressinhallintaansa vetäytymistä, lääkkeitä tai päihteitä.

Tutkimuksessa selvitettiin ammattikorkeakoulussa hyvinvointialoilla työskentelevien sosiaalialan, hoitotyön ja kuntoutusalan opettajien työstressiä ja niiden aiheuttajia. Kyselytutkimukseen vastasi 418 opettajaa 12 eri ammattikorkeakoulusta. Kyselyn vastausprosentti oli 52.

Taustatietoja väittelijästä

Kaisa Turpeenniemi valmistui kasvatustieteen maisteriksi 1995 Lapin yliopistosta ja terveystieteiden maisteriksi 1998 Jyväskylän yliopistosta. Kasvatustieteen lisensiaatin tutkinnon hän suoritti Lapin yliopistossa vuonna 2002. Turpeenniemi on toiminut sosiaali- ja terveysalalla erilaisissa opetustehtävissä vuodesta 1982 lähtien. Tällä hetkellä hän toimii kuntoutuksen yliopettajana Rovaniemen ammattikorkeakoulussa.

Turpeenniemi väitteli Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa 18. kesäkuuta 2008. Vastaväittäjänä toimi professori Eija Syrjäläinen Tampereen yliopistosta ja kustoksena professori Raimo Rajala Lapin yliopistosta.